Tekstit

Näytetään tunnisteella nokia merkityt tekstit.

Nokia Lumia 800

Kuva
Nokia toi helmikuun alussa myös Suomen markkinoille ensimmäisen Windows-puhelimensa. Lumia 800 on ensikokemusten perusteella erittäin hyvä älypuhelin, joka toivottavasti löytää käyttäjiä alan kovassa kilpailussa. Applen iPhone on ollut ja on yhä edelleen älypuhelinmarkkinan suunnannäyttäjä. Android oli aikoinaan iPhonen suora kopio, mikä sai Steve Jobsinkin raivoihinsa. Microsoftilla sen sijaan on tällä kerralla ymmärretty olla kopioimatta suoraan kilpailijoiden menestystuotteita ja päädytty uudenlaiseen tapaan käyttää älypuhelinta. Windows Phone on raikkaalla tavalla erilainen kuin iPhone tai Android, mutta luonnollisesti siihen on poimittu molemmista kilpailevista alustoista joitakin parhaita puolia. Lumian käyttökokemus on ollut hämmentävän positiivinen. Puhelimessa on kiinnitetty todella paljon huomiota pieniin yksityiskohtiin, joista huomaa Nokian ja Microsoftin pelaavan korkeilla panoksilla. Nokiahan on ilmoittanut, että sen on pakko onnistua Windows Phonella, suunnitelmaa B ei o...

Nokia 5800 XpressMusic

Kuva
Nokia on viimein julkaissut kosketusnäytöllisen puhelimensa, jonka on tarkoitus haastaa Applen iPhone. Nokia 5800 XpressMusic -puhelin näyttää kovasti samannäköiseltä kuin esikuvansa: Nokian nimihirviö tulee myyntiin ennen vuoden vaihdetta ja se on hinnoiteltu huomattavasti iPhonea edullisemmaksi. Ominaisuuksiltaan Nokian puhelin tuntuu varsin monipuoliselta. Siinä on mm. laadukkaat kaiuttimet sekä GPS karttasovelluksineen. Kamerakin on iPhonen nykyversiota parempi ja tarkempi. Ainakin pikselien määrällä mitattuna. Lisäksi se sisältää Flash-playerin, joka iPhonesta vielä toistaiseksi puuttuu. Flashin puuttumista iPhonesta on Apple perustellut mm. sillä, että sen mobiiliversio on nykyisellään huono kompromissi käytettävyyden ja puhelimen resurssien käytön välillä. Eli suomeksi sanottuna Flash Playerin mobiiliversio on liian raskas sovellus puhelimiin. Onneksi Adobe on kehittelemässä uutta versiota Flash Playeristä iPhonelle. Joillain alueilla Nokia lanseeraa samalla myös Comes With Musi...

Porttikielto

Kuva
Vieläkö vuonna 2008 lanseerataan tällaisiakin verkkokauppoja: Mitähän tästä pitäisi potentiaalisena asiakkaana päätellä? Ajoit kauppamme pihaan vääränmallisella autolla, joten emme palvele teitä. Musiikkikaupassamme on tällä hetkellä aivan riittävästi meille sopivia asiakkaita. Emme tarvitse niitä lisää. Jos silti haluat asoida kaupassamme, niin me sanelemme ehdot: Osta uusi auto. :-(

Nokia & Microsoft

Kuva
Nokia yllätti ilmoittamalla yhteistyöstä Microsoftin kanssa musiikkipalvelujen yhdistämisessä kännykän ja PC:n välillä. Tarkemmin ajateltuna Nokian lähentyminen Microsoftiin ei ehkä sittenkään ole mikään yllätys, vaan luonnollisen kehityksen tulos. Nokiaakin alkaa vaivata sama mammuttitauti, joka on tehnyt Microsoftista markkinoiden muutoksiin hitaasti reagoivan jättiläisen, jonka menestys perustuu pitkälti markkinaosuus-johtajuuteen ja sen mukanaan tuomaan suuruuden ekonomiaan. Nokian varatoimitusjohtajan lausunnot keskiviikon Taloussanomissa otsikolla  Nokia odottaa musiikista miljardien bisnestä  herättivät monenlaisia ajatuksia. Nokian ongelmana tuntuu olevan mobiilibisneksen utopia, jossa langattomuus muodostuu itsetarkoitukseksi ja erilaisia sovellusvaihtoehtoja etsitään ja kehitetään vaikka väkisin. Anssi Vanjoen esittelemä visio siitä, miten Nokian kännykällä voisi baarissa äänittää musiikkinäytteen ja myöhemmin ostaa sen Nokian mobiilimusiiikkikaupasta on hämmentä...