Tekstit

Näytetään tunnisteella ilife merkityt tekstit.

iLife 09

Kuva
Apple päivitti tammikuussa tuttuun vuosittaiseen tapaansa iLife -multimedia-ohjelmistonsa. iLife 09 on mukana uusissa mac-tietokoneissa. Vanhempien versioiden käyttäjät voivat päivittää ohjelman 79 euron hintaan: iPhoto 09 Suurimmat muutokset on tehty digikuvien hallintaohjelma iPhotoon. 09-versio sisältää kaksi uutta tapaa järjestellä omia digikuvia, joita monilla alkaa kertyä kiintolevylle jo melkoisia määriä. Edellisessä versiossa esiteltiin Tapahtumat-toiminto, jolla iPhoto jakoi kuvat automaattisesti tapahtumiin kuvaushetken mukaan. Se oli jo varsin näppärä menetelmä. Uudessa versiossa iPhoto jakaa kuvat lisäksi kasvoihin ja paikkoihin. Kasvoihin jako perustuu iPhotoon liitettyyn kasvojentunnistus-teknologiaan. Käynnistettäessä 09-versio ensimmäisen kerran, se käy läpi kaikki kirjaston kuvat etsien niistä ihmiskasvoja. Eläimiä iPhoto ei yritäkään tunnistaa. Sen jälkeen käyttäjän on jossain kuvassa kerrottava, kenelle kasvot kuuluvat, jonka jälkeen iPhoto pyytää vahvistamaan tunnis...