Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2004.

Excel 2003

Kuva
Microsoftin taulukkolaskentaohjelma Excel on ehtinyt jo versionumeroon 11. Excel onkin melkoinen nestori sovellusohjelmien joukossa; sen ensimmäinen versiohan julkaistiin jo vuonna 1987. Paljon on Excel ehtinyt näiden 17 vuoden aikana muuttua, mutta uusimman version erot edelliseen XP-versioon ovat varsin vähäiset. Monet uudistukset hyödyttävät lähinnä yrityskäyttäjiä, jotka toimivat Microsoftin palvelin-ympäristössä. Näkyvin muutos Excelissä on uudistunut käyttöliittymän ulkoasu. Työkalurivit ovat tyylikkäämmät kuin aikaisemmassa versiossa, ne jopa mukautuvat käyttöjärjestelmän ikkunan väreihin: Uusia peruskäyttäjää hyödyttäviä ominaisuuksia onkin sitten vähemmän. Joitakin tilastojen laatimisessa tarvittavia uusia funktioita on lisätty, samoin useiden taulukoiden keskinäinen vertailu on uudessa versiossa aikaisempaa helpompaa. Luetteloiden käsittelyyn on nyt myös tarjolla oma työkalurivinsä, joskin senkin hyödyllisyys perustuu lähinnä Excelin uuden tallennusmuodon XML:n käyttöön

DVD-levyjä paperista

Kuva
Sony suunnittelee valmistavansa tulevaisuuden Blu-Ray DVD-levyjä paperiseoksesta. Näin valmistuskustannukset voidaan minimoida ja tietoturva paranee, kun käytöstä poistetut levyt voidaan helposti halkaista saksilla. Sonyn edustajan puheita voisi helposti pitää myöhästyneenä aprillipäivän juttuna, mutta mikäli asiassa on perää, kokevat tietokoneiden tallennusvälineet jälleen kerran melkoisen vallankumouksen. Uusien paperisten Blu-Ray -levyjen tallennuskapasiteetti on noin 25 Gt, joten niille voidaan tallentaa jopa kaksi tuntia korkealaatuista High Definition -videokuvaa. Sonyn tukema formaatti ei ilmeisesti ole kuitenkaan yhteensopiva nykyisen DVD-järjestelmän kanssa, mikä saattaa hidastaa sen käyttöönottoa. Samaa tekniikkaa tukevat tosin myös monet muut suuret valmistajat, joten siitä todennäköisesti tulee hallitseva formaatti. Tavallisiin tallennustarpeisiin uusista DVD-levyistä tuskin on suurtakaan iloa, mutta videokuvan tallennuksessa ne saattavat merkitä sitä, että voimakkaas

Tyylien päivitys Wordissä

Kuva
Tekstinkäsittelyohjelmien hyödyllisimpiä ominaisuuksia ovat tyylit, joiden avulla pitkienkin asiakirjojen muotoileminen helpottuu huomattavasti. Jos käytät Wordissä asiakirjamalleja ja tyylejä, olet varmasti joskus joutunut myöhemmin muuttamaan mallin muotoilutyylejä. Word ei kuitenkaan päivitä näitä muutoksia jo tehtyihin mallin mukaisiin asiakirjoihin, mikä aiheuttaa usein ylimääräistä työtä. Tyylejä voi toki päivittää mallista aikaisemmin luotuun asiakirjaan  Tyylien Järjestäjän  avulla, mutta se on turhan työlästä. Jos haluaa päivittää vain osan tyyleistä, silloin se toki on käyttökelpoinen keino. Tyylien päivittäminen asiakirjamallista on helpointa tehdä valitsemalla Työkalut-valikosta  Mallit ja apuohjelmat , ja lisäämällä ruksin kohtaan  Päivitä asiakirjatyylit automaattisesti . Kun sen jälkeen hyväksyy muutokset OK-painikkeella, kopioidaan kaikki tyylit asiakirjamallista uudelleen. Tämän jälkeen kannattaa ehdottomasti poistaa automaattinen tyylien päivitys. Muutoin se s