keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Windows 7

Microsoftin käyttöjärjestelmän edellinen versio, surullisen kuuluisa Vista, loi markkinajohtajalle melkoiset paineet onnistua tunnetuimman tuotteensa kehittelyssä. Viime syksynä julkaistu Windows 7 onkin otettu vastaan aivan eri tavalla kuin Vista. Kaikki lukemani arviot ovat olleet myönteisiä, varsinkin järjestelmän vakautta on kehuttu. Omatkin ensikokemukseni ovat olleet positiivisia. Windows 7 käynnistyy ja sammuu huomattavasti Vistaa nopeammin. Vistassa minua eniten ärsyttänyt ominaisuus -  jatkuva korjauspäivitysten kierre - näyttää sekin helpottaneen. Toistaiseksi järjestelmä on hakenut päivityksiä ihan maltillisesti.

Windows 7 tuo mieleen kymmenen vuoden takaisen Windows 2000 -version, joka oli mielestäni Windowsin paras inkarnaatio tähän mennessä. Tuolloinhan Windowsista oli saatavilla kaksi eri versiota, toinen kotikäyttäjille ja toinen yrityskäyttöön. Yrityskäytössä ollut Windows NT (sittemmin 2000) oli paljon kotikäyttäjien versioita (98, Me) vakaampi. Microsoftin yritys yhdistää nämä kaksi nähtiin ensi kerran Windows XP:ssä. XP:n sotkuja sitten siivoiltiinkin vuosikausia, kunnes Vistan oli tarkoitus siivota pöytä. Näin ei kuitenkaan käynyt, ja Microsoftin uskottavuuskin alkoi olla koetuksella. Windows 7 lienee nyt saattanut prosessin päätökseen ja vihdoin Windows on sellainen niinkuin se olisi pitänyt olla jo viime vuosikymmenen alkupuolella.

Monet Windows 7:n uusista ominaisuuksista tuntuvat Mac-käyttäjälle tutuilta, mutta on rehellisyyden nimissä todettava Microsoftin keksineen jotain myös itsekin. Pikaluettelot (Jump lists) avautuvat tehtäväpalkin ohjelmakuvakkeista hiiren oikealla näppäimellä ja sisältävät mm. viimeksi avattuja tiedostoja tai pysyviä viittauksia usein tarvittaviin tiedostoihin. Samaa ideaahan Microsoft käytti jo Office 2007:ssa. Kätevä ominaisuus!

Ikkunoiden käsittelyyn on tarjolla myös paljon uusia, työntekoa helpottavia menetelmiä. Tehtäväpalkin ohjelmakuvakkeesta voi helposti siirtyä avoimesta ikkunasta toiseen. Kaksi ikkunaa on helppo järjestää ruudulle sisällön vertailua tai tiedostojen siirtoa varten. Lisäksi ikkunaa voi ravistaa, jolloin Windows piilottaa muut ikkunat näkyvistä. Niin, ikkunoitahan kaikissa käyttöjärjestelmissä vielä käsitellään 30 vuotta niiden keksimisen jälkeenkin...

Windows7


Windows 7 tuntuu kaikin puolin viimeistellymmältä kuin Vista. Ulkoisesti käyttöliittymä ei ole paljon muuttunut, mutta pyrkimys on selvästi ollut yksinkertaistaa asioita. Ja senhän Apple on jo vuosikausia todistanut olevan käyttäjiä miellyttävä asia.

Windowsia jo niin pitkään käyttäneenä en kyllä ihan vielä uskaltaisi sanoa lopullista arviota Windows seiskasta. Microsoftin käyttöjärjestelmällä kun ollut paha taipumus vanhentua nopeasti ja ennen aikojaan. Jostain syystä Windows kerää itseensä kaikenlaista tauhkaa, mikä alkaa hyvin pian näkyä tietokoneen ja sovellusohjelmien nopeudessa. Onkohan Windows seiskassakin vielä mukana kovalevyn eheytystyökalu...

;-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti