iPad - Näpytin

Apple julkaisi keskiviikkona odotetun Tablet-tietokoneensa, joka sai nimekseen iPad. Tai oikeastaan on väärin puhua tietokoneesta, koska sellainen se ei ole, eikä sitä tietokoneeksi ole tarkoitettukaan.



Jos nyt ajatellaan tietokoneen kehitystä, niin lähtökohtahan oli laite, jossa on erillinen näppäimistö, isokokoinen näyttö ja erillinen keskusyksikkö. Kannettavat tietokoneet, läppärit, olivat liikkuvan tietokoneen ensiaskel, jossa kaikki oli jo pakattu yksiin kansiin. Viime aikoina suositut Netbookit tekivät kannettavista tietokoneista entistä liikkuvampia pienen kokonsa vuoksi.

Sitten tulivat matkapuhelimet, jotka alkoivat muistuttaa entistä enemmän pienoistietokoneita. Ja tässä vaiheessa olisikin syytä jo unohtaa vanhentunut "tietokone"-sana. Se ei enää oikein sovellu puhuttaessa uusista päätelaitteista, jotka ovat jo jotain muuta kuin kirjoituskoneet korvannut tietokone. Vähän samaa pölyä alkaa tietokone-sanassakin jo olemaan.

iPhonen myötä oma "tietokoneenkäyttöni" on muuttunut hyvin erilaiseksi. iPhonesta on kätevä tarkistaa sähköpostit. Toisin kuin tietokone, se on päällä jatkuvasti, joten saapuvista viesteistä kuulee aina merkkiäänen. Samoin sillä on kätevä vilkaista nopeasti nettiä. Se on olohuoneen pöydällä käden ulottuvilla ja se on käyttövalmis heti, ilman tietokoneen käynnistelemistä. Ja mikä parasta, voit surffailla netissä rennosti sohvalla makoillen. Tietokone on töiden tekemiseen työpöydän ääressä istuen ihan ok-väline, mutta internetin käyttöön se on kömpelö laite - oli se sitten pöytäkone, kannettava tai netbookki. Miksi internetiä pitäisi ylipäätään käyttää tietokoneella? Ainut ongelma iPhonessa on ollut sen pieni näyttö, joka ei sovellu pitkäaikaiseen netin käyttöön.

Keskiviikkona päivänvalon nähnyt iPad korjaa tämän ongelman. iPad on juuri se, mitä tarvitsen. Pikaisissa arvioissa sitä on jo ehditty mollata "vain-isoksi iPhoneksi" ja sitähän se juuri on ja siinä on sen hienous. En oikein ymmärrä, millaista taulutietokonetta Applelta odotettiin, mutta ensituntumalta iPad vaikuttaa juuri sellaiselta, mitä minä siltä odotin. Siitä olisi mukavaa lueskella Hesarin ja Aamulehden maksullisia e-sanomalehtiä. No, ehkäpä nyt alkuvaiheessa kuitenkin vain ulkomaisia sanomalehtiä. New York Times on jo kehitellyt iPadille omaa sovellustaan. Toivottavasti Die Weltkin julkaisee iPadille optimoidun version mainiosta iPhone-sovelluksestaan. iPad näyttääkin olevan lähinnä vain alusta, jolle lehtitalot voivat kehitellä omia sovelluksiaan. iPadiin voi myös ostaa sähköisiä kirjoja, tosin aluksi vain USA:ssa.

iPad korvaa myös digitaalisen valokuvakehyksen ja sillä on ensimmäistä kertaa järkevää esitellä kuvia ystäville suoraan sähköisessä muodossa. iPadin voi laittaa kiertämään kädestä käteen, niinkuin vanhan ajan valokuva-albumeita näytettäessä. Kuka viitsisi tehdä saman läppärillä tai digitaalisella valokuvakehyksellä, jolloin jokaiselle pitäisi ensin opettaa laitteen käyttö...

iPadille löytyy monia käyttötapoja, kunhan ei ajattele sitä tietokoneena vaan kodin internet-päätteenä, joka lojuu keittiön tai olohuoneen pöydällä, ja jolla pääsee sosiaalisen median verkostoihin pyyhkäisemällä sormella hiukan sen pintaa...

... niin ja se nimikin on siis muuttunut... se ei ole enää Tietokone, vaan Näpytin!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Virtuaalinen näppäimistö

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008

iPhone 3G hinnoittelu