iPhone 3GS käyttökokemuksia

Apple julkisti kesäkuussa kolmannen sukupolven iPhonen, jolle annettiin nimeksi vaatimattomasti 3GS. S nimen perässä viittaa nopeuteen, jolla uutukainen erottuu selvimmin edeltäjästään. TeliaSonera säilytti Suomessa edelleen yksinoikeuden puhelimen myyntiin, ja keräsi heinäkuun alkuun saakka ennakkomyyntiä varten kiinnostuneiden yhteystietoja. Heinäkuun lopulla Soneran edustaja viimein soittikin ja varmisti puhelimen toimituksen elokuun aikana. Mukava yllätys oli se, että sain puhelimen jo kaksi päivää virallisen julkistuksen jälkeen 2.8. Jotain iPhonen suosiosta kertonee se, että osa ennakkovaraajista odottaa edelleen puhelintaan kuukausi myynnin alkamisen jälkeen.

iphone3gs_4up



Valitsin puhelimeen liittymän, jossa dataliikenne (sähköpostit, web-sivut ja muu internet-liikenne) on hinnoiteltu kiinteällä kuukausimaksulla. Kahden vuoden sopimuksella sai kaupan päälle vielä datateho-lisäpalvelun, jolla yhteysnopeuden pitäisi hyvissä oloissa (ja hyvällä tuurilla) olla jopa 3,6 Mt/s. 3G-verkon kattavuus on tosin ollut pieni pettymys. Muistan kuinka 3G-verkoista puhuttiin jo kymmenen vuotta sitten, mutta edelleen näyttää siltä, että verkon kattavuudessa ja toimivuudessa olisi paljonkin parantamisen varaa. 3G ei pääsääntöisesti toimi lainkaan haja-asutusalueilla ja kaupungeissakin kantavuus rakennusten sisällä on huono. Parhaimmillaan datateho-liittymänkin nopeus on ollut Tampereen keskustassa "vain" 1 Mt/s. Paras nopeus löytyisi ilmeisesti jonkin ei-ruuhkaisen tukiaseman vierestä jossain pikkutaajamassa. No, pääasiassahan matkapuhelimen internet-käyttö on sähköpostien noutamista ja muuta kevyttä käyttöä, joten GPRS-yhteydelläkin pärjää auttavasti.

iPhone 3GS:n akunkestoa on kritisoitu, mutta itselläni on aivan päinvastaisia kokemuksia. Akkua ei tarvitse ladata päiväkausiin normaalilla puhelinkäytöllä, mutta jos iPhonea käyttää taskutietokoneena, niin tottakai se pitää silloin ladata useammin. Ja siihen käyttöönhän iPhone on juuri suunniteltu.

Puhelimena iPhone on toiminut niinkuin pitääkin. Ei puhelujen katkeamisia, huonoa kuuluvuutta tai muitakaan ongelmia. Eikä tuo nyt mikään ihme olekaan. Kyllähän puhelinteknologia on jo niin kypsää, että niitä osia osaavat muutkin puhelimiinsa asentaa kuin Nokia. Applen iPhonehan sai jopa kehuja toimivuudestaan puhelimena eräässä kesällä tehdyssä selvityksessä.

Puhelimen kameran odotin olevan parempi, olihan sen tarkkuutta parannettu kolmeen megapikseliin uudessa versiossa. Still-kuvien laatu on normaalia kännykkäkameratasoa eli kuvaa pienennettäessä päästään ihan terävään tulokseen. Täydellä tarkkuudella kuvassa on niin paljon kohinaa, ettei iPhonesta ole vielä järjestelmäkameran korvaajaksi. Mukava ominaisuus kuvissa on automaattinen paikkatieto, jota voi hyödyntää mm. iPhotossa:

Paikkatieto iPhone-kuvassa.



Videokuvan laatu sitävastoin oli positiivinen yllätys. Videokuvaa voi helposti leikata otoksen jälkeen ja mikä parasta, voi sen helposti jakaa muiden "iloksi" YouTubessa, MobileMe-galleriassa tai vaikkapa Facebookissa. Kovin pitkiä otoksia tosin ei kannata siirrellä huonolla yhteysnopeudella. Vaikka video pakataankin ennen sen lähettämistä, vie sen siirto aina tovin.

iPhone 3GS yhdistää upeasti puhelimen ja iPodin. Aikaisemmin pyöräillessä puhelut jäivät vastaamatta iPodia kuunnellessa, mutta niin ei käy enää. Lisäksi iPhonen mukana tulleet peruskuulokkeet sisältävät kuulokejohdossa mikrofonin ja iPodin ohjauspainikkeet, mikä helpottaa valtavasti iPhonen käyttöä urheillessa. Enää ei tarvitse yrittää pyörittää iPod Classicin ohjuspyörää muovisuojuksen läpi äänenvoimakkuutta muutettaessa. Joskus pienetkin parannukset voivat olla suuria! Lisäksi iPhonen musiikinlaatu on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi iPod Touchissa. Lieko syynä uudet kuulokkeet?

Jos nyt oikein etsimällä etsii, niin parannusta loistavaan käyttökokemukseen toisi kuulokejohdon sijoittaminen puhelimen toiseen päähän ja sähköpostiohjelmassa kaikki tilit yhdistävä "Uudet viestit"-näkymä. Ja olisihan se mukavaa myöskin voida valita erilaisia äänitehosteita saapuville viesteille.

Vuoden päästä Apple esittää varmasti taas jatko-osan suosittuun iPhone-kesäsarjaansa, joten voitaneen jo sanoa, että iPhone on lunastanut paikkansa älypuhelinmarkkinoilla. Ja tuonut samalla vipinää myös muiden valmistajien tarjontaan. Parasta mitä Apple ja iPhone ovatkin puhelinmarkkinoilla saaneet aikaan, on käyttäjän nostaminen puhelinten suunnittelussa etusijalle. Siitä hyötyvät kaikki älypuhelinten käyttäjät.

Kommentit

  1. Hyvä yhteenveto. Ei voi kun kärsimättömänä odotella omaansa. Tilasin iPhoneni joskus elokuun alussa, saa nähdä joko jouluksi...

    VastaaPoista
  2. Moro!

    On se joo kyllä aika hävytöntä, että toimitusajat venyvät noin pitkiksi. Applella ei yleensä ole ollut toimitusvaikeuksia, mutta iPhonen osalta asia ei näköjään ole näin.

    VastaaPoista
  3. Voin sanoa että kannatti odottaa!
    Uusi iPhone3GS on tyylikäs, moderni, nykyaikainen, nopea, käytännöllinen eikä edes hinta mielestäni haitannut.
    Navigaattori toimii upeasti ja pelien ja sovellusten lataus iisiä!

    VastaaPoista
  4. Luksusta! Olen käyttänyt nyt 5 päivää ja täytyy todeta, että kyseessä on huippulaite. 32 gigatavun muisti riittää ainakin alkuun, mutta mikäli iPod Touchin jalanjälkiä mennään niin vuoden päästä tästä on saatavilla suurempia versioita. Onneksi pääsi pois Nokian "ikeestä".

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MachtUrlaub 2008: Mittelbau-Dora

Virtuaalinen näppäimistö

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008