Bento 2

Filemakerin "kevytversio", kotikäyttäjille suunnattu Bento, on hämmästyttävän helppokäyttöinen tietokantaohjelma. Sen avulla voi tietokantoihin tottumaton käyttäjä tehdä muutamassa minuutissa näyttävän jäsenkortiston, osoitteiston, reseptikirjan tai vaikkapa luetteloida DVD-kirjaston. Ohjelman mukana tulee suuri määrä valmiita kortistomalleja, joita voi helposti mukauttaa omaan käyttöön sopiviksi.

Bento2


Helppouden lisäksi Benton vahvuuksia on kortistomallien erittäin huoliteltu ulkoasu. Tietokantojen ei enää tarvitse näyttää tylsiltä!

Bento 2




Bentosta julkaistiin viime syksynä uusi versio 2, johon lisättiin tuki Mail-ohjelman sähköpostiviesteille. Kortistoon voi nyt helposti linkittää iCal-kalenteritietojen ja Osoitekirjan tietojen lisäksi sähköposteja. Benton osoitekortistoon voisi siis kunkin henkilön kohdalle tuoda tiedot kalenteritapahtumista, joissa ko. henkilön nimi esiintyy sekä listan henkilön lähettämistä sähköpostiviesteistä. Uudessa versiossa yksinkertaistettiin myös ohjelman käyttöliittymää entisestään. Nyt kenttien muokkaus onnistuu suoraan tietokantaikkunassa ilman erilliseen muokkaustilaan siirtymistä. Excel- ja Numbers-taulukoiden sisältämät tiedot voi nyt tuoda suoraan Bentoon. Samoin Bentosta voi viedä tiedot näihin tiedostomuotoihin käyttämättä CSV-muotoa.

Bento on saatavilla vain Mac-tietokoneisiin. Se täydentää Applen iWork toimisto-ohjelmien pakettia tarjoamalla puuttuvan tietokantaohjelman. Filemakerhän on Applen itsenäinen tytäryhtiö, joten ei liene sattumaa, ettei iWork toistaiseksi sisällä vastaavaa työkalua.

Bento vaatii toimiakseen uusimman käyttöjärjestelmän Leopardin (10.5). Bentoa ei ole tarkoitettu yrityskäyttöön ja esimerkiksi raportointiin tarvittavia työkaluja siinä ei ole lainkaan. Filemakerin uusin versio 10 osaa tuoda myös Bento-tiedostoja, joten tarpeiden kasvaessa voi siirtyä järeään ja monipuoliseen Filemakeriin. Benton hinta on naurettavat 39 €. Tämän tuotteen hinta/laatu-suhde ei voisi olla parempi!

Bento 2

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MachtUrlaub 2008: Mittelbau-Dora

Virtuaalinen näppäimistö

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008