Illustrator CS4

Adobe Illustrator on piirto-ohjelmien Grand Old Man. Illustratorin ensimmäinen versio julkaistiin jo 22 vuotta sitten, tammikuussa 1987. Viime syksynä julkaistu CS4 on järjestyksessään neljästoista versio. Adoben ostettua kilpailijansa Macromedian muutamia vuosia sitten, sai se kaupan mukana myös Illustratorin pahimman kilpailijan Freehandin, jonka kehittämisen Adobe sittemmin päätti lopettaa. Moni Freehandin käyttäjä onkin jo siirtynyt Illustratorin puikkoihin.

illustratorcs4


CS4-version merkittävin uusi ominaisuus onkin lainattu Freehandistä. Aiemmissa versioissa oli käytännössä mahdotonta tehdä monisivuisia piirroksia tai dokumentteja, mutta CS4 tukee nyt useita piirtoalueita. Multiple Artboards -toiminto ei ehkä ole aivan sitä, mitä monet odottivat, mutta sen avulla päästään eroon yhden dokumentin rajoitteista. Piirtoalueiden avulla on helppoa tallentaa esimerkiksi samasta kuvasta monia erillisiä kuvia.

Liukuvärien käyttö Illustratorin CS4-versiossa on nyt monin verroin helpompaa ja monipuolisempaa kuin aiemmin. Adobe on uudistanut sekä Gradient-työkalun että Gradient-paneelin dynamiikkaa, ja lisännyt liukuväreihin myös läpinäkyvyyden, mikä antaa mahdollisuuden aivan uudenlaisiin tehosteisiin. Illustratorin liukuväri-työkalu ei jätäkään enää mitään toivomisen varaan. Se on varmasti tällä hetkellä grafiikkaohjelmien paras väline liukuvärien määrittelyyn.

Illustrator CS4:n piirtotyökalut ovat puolestaan saaneet lisäyksen Flash-ohjelmasta. Uusi valutustyökalu (Blob Brush Tool) toimii samalla tavalla kuin Flashin siveltimet käytettäessä samaa täyttöväriä eli alueet yhdistetään automaattisesti. Blob-siveltimellä on kätevää tehdä erilaisia muotoja ja nopeita piirroksia, joita ei ole tarvetta muokata tarkemmin polkuina.

Lisäksi uudessa versiossa on jo vakiintuneille ohjelmille tyypilliseen tapaan paljon pieniä parannuksia, jotka tehostavat työskentelyä, kuten objektien muokkaus suoraan Appearance-paneelista, älykkäämmät apuviivat (Smart Guides) sekä osavärien esikatselu (Separations preview).

Adobe teki CS4:ssä jotain sellaista, mihin harvemmin on ohjelmistopäivityksissä totuttu. Joistain ohjelmista Adobe vähensi ominaisuuksia. Illustratoristakin on nyt poistettu kokonaan Filters-valikko, josta löytyi erilaisia objektien tehosteita. Uudessa versiossa nämä suotimet lisätään aina muokattavina efekteinä, mikä osaltaan kyllä selkeyttää tehosteiden käyttöä ohjelmassa.

Illustrator CS4 ei varmaankaan ole välttämätön päivitys CS3:n käyttäjälle, mutta uudet ominaisuudet tekevät parhaasta vieläkin paremman.

Kommentit

  1. Vai Valutustyökalu siitä sitten tuli :) Kieltämättä hyvä ja kuvaava käännös.

    VastaaPoista
  2. Joo, en parempaakaan keksinyt, mutta ajanee asiansa!

    VastaaPoista
  3. Voisikohan tältä sivulta saada vastauksen seuraavaan kysymykseen! Kuinka Illustratorissa saisi skaalatessa linjankin skaalautumaan oikein. Luin jostakin että illustrator ei skaalaa linjaa, muuten kuin rasteroituna..? Mutta onnistuuko mitenkään muuten?

    VastaaPoista
  4. Kyllä se skaalaa, mutta se pitää ensin aktivoida ohjelman asetuksista - Scale Strokes & Effects.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

MachtUrlaub 2008: Mittelbau-Dora

Virtuaalinen näppäimistö

Web-selainten markkinaosuudet 3/2008