perjantai 1. huhtikuuta 2005

Tekstintunnistus näppäimistöön

Matkapuhelimista tuttu tekstin automaattinen tunnistus on löytämässä tiensä myös tietokoneen näppäimistöihin. WorldLogicin tuottaman sovellusohjelman avulla voi tekstin kirjoittamista nopeuttaa syöttämällä sanan alkuosan, minkä jälkeen ohjelma pyrkii tunnistamaan sanan loppuosan. Eikä tämä ole aprillipila!

Ohjelmiston valmistajan mukaan sovellus tunnistaa tällä hetkellä 31 000 yleisintä englanninkielen sanaa ja käyttäjä voi halutessaan lisätä sanastoon uusia sanoja. Yritys markkinoi tuotetta erityisesti erityisryhmille, joiden on vaikea tuottaa tekstiä perinteisellä näppäimistöllä. Lisäksi ohjelmalle on löytynyt paljon käyttäjiä Kiinan kasvavilta tietotekniikan markkinoilta. Kiinassa ongelmia aiheuttaa se, että tietokoneiden näppäimistö käyttää länsimaista merkistöä. Tekstintunnistusohjelmien avulla kiinalaiset voivat syöttää haluamansa merkin englanninkielisen vastineen alkuosan, jonka jälkeen tunnistusohjelma muuntaa sanan kiinan kielen merkiksi.

WordLogicin kokemusten mukaan käyttäjät tottuvat nopeasti ennustavaan tekstinsyöttöön myös tietokoneen näppäimistöllä. Allekirjoittaneelle se tuottaa kännykässäkin vaikeuksia, enkä ole sitä koskaan yrittänyt opetella kunnolla käyttämään. Tekstintunnistus Wordissä aiheuttaisi kyllä todennäköisesti liian loivan oppimiskäyrän...

WordLogic Corporation

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti